Okei, eli nyt pääsi tapahtumaan kahden viikon totaalinen romahtaminen. Tuo viimeinen salitreeni jätti niin karsean kuvan ettei paljoa huvita enää mennä ilman uutta ohjelmaa salille. On tässä vissiinkin muutaman kerran movessa kuitenkin käyty, päiviä en jaksa mitenkään muistaa, mutta sanotaanko että 1-2 kertaa viikossa olen käynyt että kyllä sekin nyt jotain on.. Mökkeilty ja lomailtu on ja syöty sen mukaisesti täyttä moskaa melkein joka päivä. Nyt päätin sitten kunnolla tsempata (jälleen kerran). Ajattelin ottaa loppuloman projektiksi opetella vähän uusia tapoja tähän elämään ja samalla koittaa tuota keskivartaloläskiä veks. Pääsääntönä tavoitteena olisi lisätä veden juontia huomattavasti päivän mittaan, tekisi ihollekin hyvää ja kesällä kun on pakko juoda muutenkin. Toinen tärkeä olisi jättää kaikki ns. turha sokeri pois, esim. teen juonnista. Herkkuja en varsinaisesti ala itseltä kieltämään, kunhan se pysyisi kohtuudessa eikä sitä tulisi syötyä joka päivä. Liikuntaa tulisi koiran kanssa lenkkeilyt joka päivä + 4 kertaa viikossa muuta kunnon liikuntaa kuten salilla käyntiä tai jumppia, uusi saliohjelma pitäisi tehdä nyt tällä viikolla. Lisänä vielä kaikki hyötyliikunnat. Ruokailusta vielä sen verran että nälässä en ala olemaan, mutta kaikki turha syöminen pois ja useampi ateria päivässä tasaisin väliajoin niin pysyisi verensokerikin kohdallaan.

Paljon on haastetta ja odotuksia mutta olkoot, ei sitä ilman tavoitteita mitään saavuta. Oman hyvinvoinnin takia kai tähän ryhtyy.. Joitakin mittoja vielä mitä voi sitten vertailla myöhemmin:

- vyötärö: 75 cm/ 80 cm
- "jenkkakahvat":85 cm/ 87 cm
- peppu 94 cm
- reisi: 51 cm

Karmeita lukuja omaan silmään. Muutama sentti riittäisi, mielummin siihen pienempään suuntaan.